LOC - WADING LIKE NO OTHER!

 ”Onko nuo ne yli puolentoista tuhannen euron kahluuhousut, jotka eivät edes hengitä?”.

Kalakaverini sarkastinen kysymys kiteyttänee olennaisen monen perhokalastajan ennakkoluuloista LOC-kahluuhousuja kohtaan. Puhuipa yksi irvileuka ”ylösalaisin housuistakin”, viitaten kalvottomuuteen. Näillä asetelmilla vahvojenkin ennakkoluulojen maalaaminen on lastenleikkiä, mutta millainen on totuus markkinointipuheiden ja korulauseiden takana? Kahlataanpas syvemmälle kohuhousuilla. 

Lähtökohdat testiin 

LOC-kahluuhousut ovat olleet Suomen markkinoilla nyt reilun vuoden päivät, maaliskuusta 2022. Suomessa kyseisiä housuja yksinoikeudella jälleenmyy Ruoto, jonka kanssa testi on tehty yhteistyössä. Huomioitavaa on kuitenkin, että testituloksiin ja kahluukokemuksiin Ruoto ei ole vaikuttanut millään tavalla. Eipä se mikään testi olisikaan, jos sanat olisi suuhun laitettu valmiiksi. Tässä testin ensimmäisessä osassa kahlataan läpi talvikauden, kesän kynnykselle saakka. Kahluuhousut olen pukenut jalkaan parisen kymmentä kertaa, tammikuun pakkaskeleistä toukokuun alkuun. Tuonnempana julkaistavassa toisessa osassa on tarkoitus kattaa kesäkauden kahlailut, jolloin mukaan saadaan myös kestävyys aspektia. 

Sitten sananen itse testaajasta. Oma perhokalastusurani on takana tässä vaiheessa noin 23 vuotta. Kalastukseni on viime vuosiin saakka keskittynyt lähes yksinomaan koskikalastukseen. Jyväskylän lähettyvillä meillä koskikohteita riittääkin Suomen mittapuulla mukavasti. Parhaimpina vuosina koskipäiviä lienee tullut toista sataa, joten jotain kompetenssia on vuosien aikana kertynyt kahluuhousuista ja kahlaamisesta. Kalastan koskilla läpi vuoden, joten kokemuksia kertyy munat huurussa jokivarressa vietetyistä talvipäivistä kesähelteisiin. Keski-Suomen kosket ovat todella raaka ja raastava paikka kahluuvarusteilla, verrattuna vaikkapa Pohjoisen leppoisimpien lohipoolien rantoihin. 

Kahluuhousut ovat käytössäni kestäneet tyypillisesti vuodesta maksimissaan kahteen, joten kulutus on ollut kovaa. Joka kerta suhde housuihin on päättynyt vuotavaan pettymykseen, merkistä riippumatta. Näin varmaan käykin aina lopulta, mutta markkinajohtajien parhailta malleilta odottaisi yksinkertaisesti enemmän. Vuosien saatossa itselläni on päällä käynyt useimmiten Simmsit, muista merkeistä 

mainittakoon Patagonia, Vision ja Guideline. Kestävimmät olivat aikanaan ihan ensimmäiset Visionin Extremet, muistaakseni Perhokolmiosta näytehousuina ostetut jostain 2000-luvun alkupuolelta. Kalvohousujen kestävyys on sittemmin tullut alas kuin lehmän häntä, onkin erittäin kiinnostavaa tietää muuttaako LOC tämän pelin ja millä tavalla? 

LOC-kahluuhousujen juuret 

Loc waders on kotoisin länsinaapuristamme Ruotsista, mutta syntytarina ulottuu yli puolen vuosikymmenen taakse Norjaan ja tarkemmin lohijoki Orklan varteen. Housujen suunnittelu sai alkunsa kokeneiden perhokalastajien turhautumisesta saatavilla oleviin kahluuhousuihin, petettyihin lupauksiin ja kastuneisiin alusvaatteisiin. Lähtökohta ei tuotekehitykselle voi paljoa vitaalimpi olla, vuotavat kahluuhousut ovat vihoviimeinen vitsaus. 

Olen itsekin ihmetellyt miten kahluuvälineiden markkinajohtajatkaan eivät saa lippulaiva mallejaan kestämään, jossain mättää. Saatavilla olevat kahluuhousut ovat nykypäivänä lähes täysin kalvollisia housuja. Locin perustajat lähtivät suunnittelemaan kahluuhousuja valtavirtaa vastaan ja ”out of the box”-mentaliteetilla. Usko omaan osaamiseen ja ongelmanratkaisukykyyn on oltava vahva, kun uskaltaa lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. 

Ensimmäisten prototyyppien valmistuminen nollasta kasaan vaati mielettömän määrän tutkimista, materiaalien testausta, suunnittelua ja kaavoitusta. Sen jälkeen rankkaa testausta usean vuoden ajan, kunnes housut olivat myyntivalmiit kilpailluille markkinoille. Mihin herrat Andersson ja Litzell sitten päätyivät, millaiset LOC-kahluuhousut oikein ovat? 

Hengittämättömät kahluuhousut 

LOC: 3-D Mesh Tech™ kahluuhousut eivät tosiaan hengitä, joka lienee ensimmäinen huomio housujen rakenteesta. Hengittävien kahluuhousujen heikoin lenkki on usein kalvorakenne, joka onkin kovilla koskessa kahlatessa ja rantanäreikössä liikuttaessa. Hengittämättömien housujen rakenteen on oltava erilainen ja ilmava, jotta kondensaatio ja kosteus eivät tiivisty ulkokankaaseen ja kastele kalastajaa. Housujen sisältä löytyykin integroitu ja irrotettava 3-D verkkokankainen vuori, jolle on jopa patentit myönnetty. Irtovuorella on vaikutusta myös vedenpaineen tunteeseen, joka 

on varsin erilainen kalvohousuihin verrattuna. Siitä tarkemmin tuonnempana, kuten myös vuoren vaikutuksesta housujen ominaispainoon. 

Kahluuhousujen ulkokangas on Tri-laminate Butyl materiaalia. Kangasta käytetään sukellukseen suunnitelluissa kuivapuvuissa. Tämä antaa ainakin paperilla selkärankaa housujen kestävyydelle. Mikäli kangas on käytössä luola- ja hylkysukelluksissakin, tulisi sen kestää rajumpaakin ajoa kalastustilanteessa. Kangasta luonnehditaan äärimmäisen kulutuskestäväksi, pehmeäksi ja joustoakin löytyy. Sääret ja polvet on vahvistettu pehmein kevlar-vahvikkein ja kuiduin. Housut pysyvät kohdillaan säädettävillä ja leveillä verkkokankaisilla henkseleillä. 

Loc-kahluuhousuissa on muidenkin premium-mallien tapaan etuvetoketju, mallia TIZIP. Vetoketju auttaa tyköistuvien housujen pukemisessa ja on siitä hyötyä, kun viimein kalastaja malttaa rakkonsa tyhjentää. Housujen yläosasta löytyvät tukevat taskut vetoketjun kummaltakin puolelta. Kahluuhousujen mukana toimitetaan jämäkkä, mutta elastinen 50 mm kahluuvyö pikalukolla. 

LOC on luonut housuilleen todella tarkat markkinointitekstit, kokotaulukot ja kuvat. Syvemmälle porautuva insinöörimieli voi tukeutua internetseistä löytyvään markkinointipornoon itse tarkemmin. Puetaanpas housut siis päälle ja täytetään loppu palstatila nippelitietojen sijaan testikokemuksilla. 

Ensifiilis ja koko 

Myyntipakettia avatessa laatikosta paljastuu tummanpuhuvat kahluuhousut punaisilla yksityiskohdilla. Oikeaan reiteen on painettu brändin punainen kahlaava lintu ja rintataskun kulmasta löytyy pieni Ruotsin lippu. Ruotsin lippu kertookin enemmän LOCin juurista, valmistusmaa löytyy pesulapusta ”made in China”. Sanottakoon tässä hetimmiten, että Kiinastakin kyllä löytää laadukasta työtä, kun on siitä valmis maksamaan. LOCin housujen kokoonpano tehdään pienessä kiinalaisessa perheyrityksessä, joka on vuosikymmeniä toiminut housujen materiaalien kanssa. Materiaalit itsessään on hankittu Euroopasta ja Japanista. 

Ensihypistelyllä päämateriaali vaikuttaa selvästi paksummalta kuin kalvohousut. Materiaali on pehmeähköä, sisäpuolen vetoketjulla ja tarroilla kiinni oleva verkkovuori lisää pehmeyden tuntua. Polvien kevlar-vahvikkeet erottuvat selvästi. Henkselinauhojen alla kulkee leveämpi verkkokankainen osa, säädöt vaikuttavat jämäkiltä. Housujen selkäpuolella on paikka haaville. Housuissa on kaksi isoa sivusta avautuvaa rintataskua, mutta monista kahluuhousuista tutut sisäpussukat on jätetty pois. 

Paino ja koko 

Materiaalin paksuus ja verkkovuori näkyvät suoraan housujen painossa. Testihousujen L koko painoi noin 2,2 kg. Vertailuna Simms G4Z housut liikkuvat nettitiedon mukaan noin 50oz painossa, joka tutummin on noin 1,4 kg. Ohuet kalvohousut eivät paljoa paina, edes paksuihin Simmseihin verrattuna. Tässä on jo miettimistä, jos kahluuvaellukselle gramman viilausta lähtee harrastamaan. 

LOC kahluuhousut on muotoiltu tyköistuviksi ja näin todella on. Tällaiselle punttien parissa viihtyvälle noin 177 cm ja 95 kg painoiselle, L koko on sopivin, mutta alusvaatetuksen on oltava minimissä. Housut ovat omiin verrokkimalleihini verrattuna pienemmät, mutta eipä aluspukeutumiselle juuri Loceissa kannata varaa jättääkään. 

Aluspukeutuminen ja kahluutuntuma 

Yksi huomattavimmista eroista Locin housuissa on paksun aluspukeutumisen tarpeettomuus. Ensimmäisillä testikerroilla sydäntalvella tungin väliin kahdet paksut merinohousut, ihan turhaan. Ilmava verkkovuori toden totta pitää kahlaajan lämpöisenä talvella, koska kylmä ulkokangas ei puristu ihoa vasten. Talvikalastajan näkökulmasta erittäin loistava asia, että yksillä 235 g/m2 merinokalsareilla tarkenee hienosti, vaikka vaparenkaat jäätyvät joen rannassa. Normaalisti olen kalvohousuihin tunkenut kaiken mahdollisen ja vähän mahdotontakin. Loc suosittelee aluspukeutumiseksi pelkkää merinovillaa, onhan se luonnon oma supermateriaali minkä tahansa housujen kanssa. 

Kylmän veden kalastuksessa on kuitenkin huomioitava hyvät sukat, koska housujen sukkaosat ovat normaalia neopreenia. Tuntumaltaan jopa hivenen ohuemmat kuin monissa aiemmissa housuissani, valmistajan mukaan kuitenkin erittäin tiivistä materiaalia. Testasin samalla Locin omat merinovillasukat, jotka ohuet-paksut kombona toimitti erittäin hienosti, rehellisesti positiivinen yllätys housujen kylkeen. Kesätesteissä oikean mittaisten sukkien merkitys korostunee, koska ylipitkiä polvisukkia valmistaja ei suosittele ilman kierron takaamiseksi. Locin sukat muuten on tehty Ruotsissa, siitä plussaa ainakin omissa papereissani. 

Talvisessa joessa seistessä Locit ovat siis poikkeuksellisen lämpöiset. Vedenpaineen tuntu on vähäisempää kuin kalvohousuissa, verkkovuori estää ihon painautumisen kiinni ulkokankaaseen. Markkinointiteksteissä puhuttiin kahluutuntuman kokemuksien osalta ”I feel embraced by them”, ja tuon syleilyn tunteen voin itsekin allekirjoittaa. Toki tässä vaiheessa testiä ihan pahimmissa koskikuohuissa ei ole vielä kahlattu, ero on kuitenkin jo nyt hyvin selvä kalvohousuihin verrattuna. 

Talvitestit 

Testit polkaisin käyntiin tammikuussa ja tätä kirjottaessa eletään huhtikuun loppua. Housuja on käytetty niin rannalla talsiessa, suvantoalueilla kahlatessa kuin kelluntarenkaillessa Keski-Suomen talvessa ja keväässä. Toistaiseksi käsi sydämellä voin sanoa housujen tarjonneen parasta tähän astista kahluukokemusta talviolosuhteissa. Erityisesti miellyttää se, että housut hivenen joustavat ja aluspukeutumiseen ei tarvita koko vaatekaappia. Rintataskut ovat tilavat, joten monesti talvikalastuksessa tarvittavat pari perhorasiaa siimarullineen saa hyvin mahtumaan pikapistoille mukaan. Housut eivät vuotaneet ja oikeastaan tuntuikin normaalia huolettomammalta kahlailla Loceilla. Kalvottomuus ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ongelma, ilma tuntuu kiertävän housuissa hyvin. 

Talvi siis meni ja testin luonne muuttuu kesäkaudelle siirryttäessä. Jatkossa housuja koettelevat lämpenevät vedet, helteet ja terävät koskikivet. Eiköhän rauhoituksen alkaessa ole jo kättä pidempää kokemusta tarjota koko koskikalastajan vuoden mitalta. Kun testataan, niin testataan kunnolla. So far so good! 

Haastattelu Loc Waders – Christer Andersson (toinen perustajista) 

1. Loc waders tarina alkoi Orkalta. Oletteko pääasiassa lohestajia ja ovatko kahluuhousunne kehitetty pääosin lohen kalastus silmällä pitäen? 

”Kahluuhousumme on suunniteltu sellaisille vannoutuneille/HC kalastajille, jotka arvostavat laatua ilman kompromisseja. Sellaisille, jotka viettävät lukemattomia päiviä vesille ja todella laittavat kamppeet ahtaalle vuoden ympäri. Perustajat ovat pääosin lohenkalastajia, mutta kahluuhousut on suunniteltu kaiken tyyppiseen kalastukseen vaativissa ympäristöissä.” 

2. Housunne ovat arvokkaimmat markkinoilla. Mikä tekee niistä arvoisensa, verrattuna muiden valmistajien lippulaivamalleihin? 

”Kahluuhousuillamme on korkea hintapiste, koska käytämme vain parhaita materiaaleja ja komponentteja. Housumme ovat myös käsintehdyt taitavilla ammattilaisilla. Ovatko ne sitten arvoisensa? No, ensimmäinen prototyyppimme Loc-housuista on edelleen jatkuvassa käytössä. Ne eivät ole 

ikinä vuotaneet ja menossa on seitsemäs kalastuskausi. Niistä hädin tuskin näkee kulumaa, verrattuna uusiin housuihin, joka on uskomatonta. 

3. Housunne ovat paksummat ja tuntuvat jämäköiltä. Mitä perhokalastajat voivat odottaa kestävyydeltä? 

”Kuten mainitsin, ensimmäinen protyyppimme on käytössä seitsemättä vuotta ilman mitään ongelmia. Filosofiamme mukaan asiakkaan tulee omistaa ja käyttää housuja pitkän aikaa. Housumme on myös suunniteltu läpikotaisin niin, että ne ovat aikanaan korjattavissa. Viimein toki meidänkin housumme tulee korjata ja huoltaa. Joten, jos jotain sattuu niin lähetä kahlurisi meille ja me korjaamme ne. Housut kestävät taas usean vuoden käyttöä. Täydellisessä maailmassa lapsesi perivät kahluuhoususi ja jatkavat kalastusta niiden kanssa.” 

4. Suosittelette kahluuhousuissanne käytettävän omia merinovillasukkianne. Miksi juuri teidän sukkanne olisivat hyvä ostos? 

”Suosittelemme käyttämään merinovillaa niin paljon kuin mahdollista. Se todella on luonnon oma high-tech materiaali. Merinovilla on lyömätön lämpöisyyden, kosteudensiirron ja hengittävyyden osalta. Sukkamme (ja merinovillakerrastomme) on tehty Ruotsissa, vain tunnin ajomatkan päässä asuinpaikastamme. Tuntuu todella mukavalta valmistaa laatutuotteita yhdessä pienten perheomisteisten yritysten kanssa.”